Ei merkintöjä vielä.
16.06.2014, estevalmennus
Whita hyppi lähes paikallaan kun maneesiin päästiin. Tamman iloksi olisi vuorossa estetreeni. Whitasta huomasi sen energian määrän todella hyvin. Selkään päästyäni aloitimme reippaan alkuverryttelyn käynnissä ja ravissa, tehden väistöjä ja reilusti ympyröitä. Lähes puolet ajastamme menikin verryttelyyn ja energian purkamiseen. Pikku hiljaa tamma alkoi kuitenkin olla valmis esteille ja aloitimmekin muutamalla esteellä aluksi. Ne sujuivat hyvin, mutta tammaa sai pidätellä edelleen aika paljon. Lopuksi hyppäsimme muutaman kerran esteet ratana. Vauhtia löytyi, mutta onneksemme pääsimme kaikki esteet pudottamatta mitään (tai ketään selästä). Loppuverryttely sujuikin edelleen reippaissa merkeissä, tammalla olisi ollut edelleen virtaa vaikka uuteen treeniin.
Omistajan kirjoittama

Kaikki sivun materiaali Milka, ellei toisin mainita.